Jaa matkakuvasi omassa blogissasi!

Jaa matkakuvasi omassa blogissasi - Jaa matkakuvasi omassa blogissasi!

Matkabloggaaminen on mielenkiintoinen harrastus, joka tuo matkustamiseen aivan uudenlaisen ulottuvuuden. Samalla, kun kirjoitat ja kuvaat matkojesi tapahtumia blogin lukijoille, tulet tallettaneeksi niitä myös itseäsi varten. Näin voit itsekin palata vielä myöhemmin matkakohteiden aikaansaamiin tunnelmiin ja rakkaisiin muistoihisi. Vaikka kuvien sanotaankin kertovan enemmän kuin tuhat sanaa, ovat sanat silti tehokkaita kuviin liitettyinä. Ne auttavat kertomaan kuvien tarinaa entistäkin syvemmin ja niiden avulla talletat matkakohteisiisi liittyviä tärkeitä muistoja ja tietoja sekä itsellesi että muille. Ellet ole vielä valmis pitämään julkista blogia, on blogi mahdollista pitää myös yksityisenä. Yksityinen blogi on mahdollista jakaa vain kaikista läheisimpien ihmisten kanssa, jolloin he pääsevät nauttimaan tarinoistasi. Jos jossakin vaiheessa sinusta tuntuu siltä, että haluaisit sittenkin blogillesi entistä enemmän julkisuutta, voi blogin aina laittaa julkiseksi.

Bloggaaminen on opettavaista

Bloggaaminen on opettavaista - Jaa matkakuvasi omassa blogissasi!

Vaikka moni mieltääkin matkablogit lähinnä ulkomaanmatkakohteita esittelevinä blogeina, voi myös kotimaan matkailusta pitää yhtä lailla blogia. Etenkin nyt korona-aikana kotimaan matkakohteiden esittelyt voivat olla erityisen tarpeellisia ja toivottuja, joten miksi siis mennä merta edemmäs kalaan? Esimerkiksi Kurikka ei välttämättä ole kovin tuttu kohde monellekaan suomalaismatkaajalle, vaikka jopa presidenttiparimme on siellä vieraillut. Joten miksipä et tekisi syväluotaavaa tutustumismatkaa Kurikkaan ja kertoisi sen parhaista matkakohteista myös muille? Kun etsit postauksia varten taustatietoa sinulle uusista matkakohteista, voit oppia itsekin niistä tavallista enemmän!

Opit bloggaamisen myötä monia hyödyllisiä taitoja, joista voi olla yllättävää hyötyä esimerkiksi työelämässä. Bloggaamisen myötä kehityt sekä kirjoittajana että kuvaajana kuin huomaamatta. Ehkäpä innostut jopa osallistumaan valokuvauskurssille, jotta saisit otettua valokuvauksen viimeisimmät niksit haltuun! Sama koskee kirjoituskursseja. Bloggaamalla opit myös käsittelemään ja muokkaamaan kuvia, jotta ne olisivat erityisen edustavia ja kiinnostavia lukijoiden silmissä. Samoin opit luomaan linkkejä postauksiisi ja kenties jopa tekemään yhteistyötä erilaisten yritysten kanssa. Verkostojen luominen toisten matkabloggaajien kanssa on myös tärkeää, jos haluat saada blogillesi näkyvyyttä ja tehdä sitä tunnetuksi alan vaikuttajien keskuudessa. Myös sosiaaliset taidot ovat bloggaamisessa tarpeen, sillä on lukijoista on pidettävä huolta!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *